StartUp School kehittämään yrittäjyysohjelmaa korkeakoulutetuille

Opetus- ja kulttuuriministeriö on tehnyt päätökset jatkuvan oppimisen hankehauista ja StartUp School sai 168 000 euron rahoituksen uudentyyppisen yrittäjyysohjelman piloitoimiseen korkeakoulutetuille. Opintojaksojen ja käytännössä oppimisen lisäksi vertaisoppiminen ja verkoston syntyminen ovat keskeisessä roolissa yrittäjyysohjelmassa.

– Hanke vastaa korkeakoulutettujen yrittäjien elinikäisen oppimisen koulutustarpeeseen, jonka myös Suomen Yrittäjät ja Akavalaiset yrittäjät ovat nostaneet esiin. Asiantuntijoidenkin työurat jakautuvat yhä useammin erilaisiin pätkiin, joihin saattaa sisältyä yrittäjyyttä. Yritystoimintaa voi aloittaa myös yhä useammin oman päivätyön ohella, toteaa hankkeen projektipäällikkö KTT Timo-Pekka Uotila.

Hanke alkaa syksyllä 2020 osallistujien rekrytoinneilla ja tammikuussa 2021 käynnistyy vuoden kestävä ohjelma. Ohjelmaan pääsee mukaan 40 motivoitunutta osallistujaa. Mahdollisia taustoja osallistuville voivat olla:

  • Kevytyrittäjäksi tai sivutoimiseksi yrittäjäksi aikovat
  • Palkkasuhteesta kasvuyrityksen perustajaksi lähtevät
  • Kasvuvaiheeseen tai uudistamiseen osaamista tarvitsevat yrittäjät
  • Yritysneuvojan tai -valmentajan tehtäviin tähtäävät
  • Työmarkkinoille yt-neuvottelujen kautta tulleet
  • Yrittäjämäisiä kehityshankkeita työsuhteessa tekevät
  • Startupien kanssa yhteistyötä työsuhteessa tekevät
  • Yrittäjyyttä yrityskaupan kautta harkitsevat

 

2020-luvun yrittäjämäinen ajattelu ei tarkoita pelkästään vaurauden tavoittelua, vaan liiketaloudellisen ja yhteiskunnallistenkin ongelmien tunnistamista, niiden ytimeen menemistä ja tunnistettujen ongelmien edelleen ratkaisemista. Näin ollen yrittäjyys voi olla luovaa, tutkivaa ja vastuullista toimintaa, jolla yhteiskuntaa uudistetaan.

– Osallistujilta haetaan jatkuvasti palautetta ja kokemuksia erilaisten kyselyiden ja haastatteluiden avulla tarpeesta. Sisältöä hienosäädetään saadun palautteen mukaisesti. Keräämme hankkeen aikana suosituksia tämän kaltaisen ohjelman toteuttamiseksi valtakunnallisesti – käymme vuoropuhelua muiden korkeakoulujen kanssa Suomessa. Pilottti tarjoaa pohjan yrittäjyyden erikoistumiskoulutukselle, Uotila tarkentaa.

 

Lisätietoa hankkeesta: Timo-Pekka Uotila, timo-pekka.uotila@haaga-helia.fi
Lisätietoja jatkuvan oppimisen rahoituksesta: OKM:n sivuilta



X