Merkitys yli myynnin – kun kauppiaasta tuli hyväntekijä

Karim Ali

Karim Ali

Pari vuotta sitten egyptiläinen Karim Ali oli kuin kuka tahansa maahanmuuttaja: Suomeen tultuaan hän työskenteli muun muassa postinjakajana ja ruokakaupassa. Karim ei kuitenkaan aikonut tyytyä arkiseen asiakaspalvelutyöhön – hän halusi perustaa oman yrityksen. Yksinkertaisesta mutta kunnianhimoisesta ideasta syntyi Bobonto, uudenlainen tapa lähestyä hyväntekeväisyyttä.

Karim opiskelee myyntiä ja markkinointia Haaga-Helian englanninkielisessä koulutusohjelmassa. Tämän ohella hän rakentaa omaa yritystään, joka sai alkunsa loppuvuodesta 2013.

“Liityin AIESEC-opiskelijajärjestöön, jossa tutustuin vapaaehtoistyöhön. Halusin mennä seuraavaksi töihin esimerkiksi Unicefille, mutta kaikki sanoivat varainkerääjän työn olevan vaikeaa; pitää kiertää ovelta ovelle ja pysäyttää ihmisiä kadulla. Mietin, miksi varojen hankkiminen on hankalaa ja halusin tehdä siitä helppoa. Siitä lähti idea Bobontoon”, Karim kertoo.

“Haluamme luoda suomalaisille kanavan, josta löytyy kaikki tarvittava tieto eri kansalaisjärjestöistä. Ihmiset voivat päättää rauhassa, haluavatko tukea jotain järjestöä. Haluamme myös kertoa ihmisille, minne heidän lahjoittamansa rahat todella menevät.”

Karim esitteli idean Haaga-Helian Start Up School -projektissa opettajille ja he kiinnostuivat siitä heti. Työvoimaa saatiin muista opiskelijoista, joille Bobonton kehittäminen on samalla kouluprojekti.

”Käyn koululla muutaman kerran viikossa ja annan heille tehtäviä”, Karim sanoo.

”Mutta kyseessä ei ole enää pelkkä koulutyö, vaan he suhtautuvat yritykseen intohimoisesti. Tiimissäni on myös kaksi ystävääni Egyptistä. He ovat ohjelmoijia ja tekevät Bobonton nettisivua Egyptistä käsin.”

Yrittäjyys on Karimille tuttua jo entuudestaan.

”Olen tehnyt töitä 12-vuotiaasta asti, koska olin perheeni isähahmo. 18-vuotiaana perustin oman yritykseni Egyptissä. Olin ollut töissä satelliittitarvikekaupassa, ja halusin oman kaupan, koska tiesin tuotteista enemmän kuin omistaja. Minulla oli kauppa yli kolme vuotta ennen kuin muutin Suomeen.”

Kun Karim oli tavannut suomalaisen tyttöystävänsä, päätös jättää kotimaa ja sulkea oma liike oli vaikea. Suomessa oli aloitettava alusta, mutta kova työ ei ollut Karimille uusi haaste.

“Kun sain idean Bobontosta, en jättänyt yhtäkään aiheeseen liittyvää tapaamista tai tapahtumaa väliin. Juoksin paikasta toiseen päivittäin, verkostoiduin ja pyysin neuvoja. Se helpotti työtä, mutta vaati paljon oma-aloitteisuutta. On oltava jatkuvasti läsnä, etsiä ihmisiä ja luoda kontakteja”, Karim neuvoo.

Aktiivisuus onkin jo osoittautunut kannattavaksi.

”Kun esittelin ideaani koululla, paikalla oli henkilöitä palvelumuotoiluyhtiö Fjordista, joka on Pohjoismaissa alansa isoimpia. He suostuivat toimimaan mentorinani yrityksen kehittämisessä.”

Start Up Schoolin kautta Karim tapasi myös asianajajia, jotka nyt auttavat yritykseen liittyvissä lakiasioissa. Bobonto on aikeissa rekisteröityä pian, ja virallinen lanseeraustapahtuma pidetään huhtikuun lopulla.

Karimin mukaan parasta yrityksen rakentamisessa on ollut verkostoituminen, jonka avulla on tavannut uusia ihmisiä. Myös työn merkittävyys motivoi.

“Egyptissä kaupan omistajana myynti oli tärkeintä. Bobonton suhteen en välitä niinkään rahasta, vaan tekojemme vaikutuksesta”, Karim toteaa.

Kun päättää tukea jotain järjestöä, valinta voi olla vaikea: vaihtoehtoja on huimasti eikä kaikkien luotettavuudesta voi olla varma. Bobonton tiimi tekeekin paljon tutkimustyötä saadakseen selville järjestöjen tarkoitusperiä.

“Haluamme esitellä kaikenlaisia järjestöjä – hyviä ja huonoja. Haluamme kertoa totuuden niiden toiminnasta, oli se sitten hyvää tai ei. Järjestön ei tarvitse olla yhteistyökumppanimme, jotta voimme kirjoittaa siitä. Kerromme siitä joka tapauksessa. Yhteistyökumppaneina oleville järjestöille annamme hieman enemmän näkyvyyttä”, Karim kertoo.

Bobonton verkkosivuilla voi helposti vertailla eri järjestöjä ja tehdä lahjoituksia. Vaikka sivusto onkin toiminnan ydin, Karim haluaa yrityksen näkyvän myös muualla.

“Aiomme toimia niin verkossa kuin ihmisten ilmoillakin. Otimme äskettäin yhteyttä vanhainkotiin, jossa voisimme vierailla”, hän sanoo.

”Haluamme osallistua tapahtumiin ja järjestää myös omia tapahtumiamme, joissa järjestöt voivat esittäytyä ja kertoa toiminnastaan.”

Toistaiseksi yritys toimii Suomessa, mutta Karimin tulevaisuuden suunnitelmat ulottuvat ulkomaille.

“Tällä hetkellä keskitymme kasvuun Suomessa. Kun olemme saavuttaneet vakaan toiminnan täällä, voimme kasvaa kansainvälisesti. Koitan luoda yhteyksiä egyptiläisiin järjestöihin, jotta voisimme toimia myös siellä.”

Karimilla riittää töitä, mutta hänellä on yhtä paljon myös intohimoa.

“Töitä on todella paljon. Olin kipeänä kaksi päivää, mutta oikeastaan minulla ei ole aikaa olla kipeä. Makasin sängyssä läppärini kanssa, ja kerroin tiimilleni, mitä tehdä. Paineita siis on. Kun aloitan jotain, haluan saada sen valmiiksi mahdollisimman pian. Mutta kun tavoitteen saavuttaa, tulee hyvä olo. Tykkään luoda uutta ja tehdä jotain, mistä on hyötyä yhteiskunnalle.”

Karimin tavallinen päivä alkaa opiskelulla ja hän jatkaa Bobonton parissa vielä koulupäivän jälkeen.

“Näin alussa vapaapäiviä ei oikein ole. Ystäväni sanovat minulle, että minun pitäisi levätä, mutta minulle tulisi siitä syyllinen olo. Miettisin työasioita kuitenkin. Tiimi tekee töitä noin pari tuntia päivässä, jonkin verran myös viikonloppuisin.”

Koulu ei kuitenkaan aio jäädä kesken, vaikka Bobonto onkin aikaa vievä projekti. Karim haluaa oppia yhä uutta ja ehkä suorittaa vielä maisterin tutkinnon. Suunnitteilla on jo toinen yritysideakin.

“En halua lopettaa työskentelyä ja uusien yritysten kehittämistä. Uusi idea täysin erilainen, se liittyy teknologiaan”, Karim vihjaa.

Entä millainen yritys on Bobonto viiden vuoden päästä?

“Iso ja kansainvälinen, ei enää vain Suomessa toimiva”, Karim ennustaa.

”Kun joku näkee Bobonton logon, hän tietää, että siellä tehdään jotain hyvää.”

Faktaboxi:

Bobonto

Rekisteröintivuosi: 2015

Työntekijöitä: 10

Yhteistyökumppanit: mm. 09 Helsinki Hu

man Rights, Fjord, AIESEC, SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten Liitto ry

bobonto.com

facebook.com/bobontodotcom

Text and Photo: Anna-Maija Lippu



X